Kakkoskoti maalla


Helsingin Sanomissa tänään olleen kakkoskodeista kertovan jutun mukaan yhä useampi suomalainen viettää ympäri vuoden aikaa vapaa-ajan asunnollaan. Niin mekin, jo kahdeksatta vuotta. Nyt myös päätin alkaa kirjoittaa elämästämme sekä maalla että kaupungissa. Siksi perustin tämän blogin. Toivottavasti lukijoita blogille myös löytyy. :)

Tulimme eilen pitkästä aikaa kakkoskotiimme eli huvilallemme maaseudulle. Vastassa oli puoli metriä korkea heinikko, voikukkameri ja niittykukkaketo. On jännä, miten nopeasti luonto valtaa tilan, jos sille antaa mahdollisuuden.

Meidän vanha ruohonleikkurimme ei oikein purrut näin korkeaan heinikkoon, mutta onneksi naapuri tuli hätiin päältäajettavalla ruohonleikkurillaan. Lähinnä viikatteelle olisi ollut käyttöä tuolla pihalla sitä ennen. Onneksi naapurin ansiosta pihalla pystyi jo illalla liikkumaan.



Ilta sujui mukavasti ensin syödessä ja sitten pihasaunaa lämmitellessä ja saunoessa ja uni tuli nopeasti aika varhain. Myös aamulla nukutti pitkään. Illan pihapuuhastelut veivät selvästi veronsa.


Tänään olemme jo saaneet aikaan talon edessä olleen pitkäksi kasvaneen pensaan kaatamisen ansiosta järvinäköalan. Aika kiva parannus, joskin järvi siintää aika kaukana. Mutta silti!



Keräsin myös eilen illalla kukkakimpun pöydälle luonnonkukista. Kyllä ne ovat sitten nättejä, vai mitä?! Ihanaa heinäkuun alkua sinulle, joka tätä blogia luet!












No comments

Post a Comment

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.